
Padeltiedon kirjoittajasta
Morjens!
Mikäli et ole vielä minuun törmännyt padelkentillä, saanen esitellä itseni! Olen Henri Lehmusto, tämän sivuston ylläpitäjä ja sisällöntuottaja. Pelailen paljon Padelhousessa ja Kilon Padelclubilla, toisinaan myös Talin ja Leppävaaran ulkokentillä. Aloin kirjoittamaan tätä blogia ajankuluksi joutuessani syrjään hetkeksi padelista loukkaantumisten ja sairastelun takia. Kirjoittelumoodi jäi päälle ja jalostin ideaa suomenkielisestä padeltieto-sivusta, josta jokainen voisi oppia lajin perusteita niin lyöntien kuin pelistrategioiden suhteen. Suomessa padelin harrastajia on jo paljon. Lisää pelikenttiä nousee joka puolelle Suomea ja pelaajat kehittyvät hurjaa vauhtia. Padelin valmennus ja lajiosaaminen Suomessa ovat jo kohtuullisen hyvällä tasolla; muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon edistystä. Haluan kantaa oman korteni kekoon jakamalla lajiharjoitteluun ja pelistrategioihin liittyvää tietoa, jota olen oppinut eri lähteistä ja valmennuksista.
Padel on maailman mittakaavassakin toistaiseksi marginaalissa, mutta isossa kasvussa. Ammattilaistason Padelia ei käytännössä Suomessa vielä ole, vaikka lupaavia pelaajia on lajiin jo tullutkin. Pohjoismaalaisten pelityyli poikkeaa varsin paljon Espanjalaisten sekä Argentiinalaisten pelaajien tyylistä, jotka ovat padelia pidemmän aikaa pelanneet. Se mitä näemme Suomessa, on nopeatempoista peliä, jossa korostuvat tenniksestä tutut flat ja kick-iskulyönnit sekä nopeat flatit volleyt ja viborat. Peli on fyysistä ja kentällä liikkumisessa korostuvat nopeat siirtymiset. Pohjoismaisen padelin kärki koostuu entisistä tenniksen puoliammattilaiskalustosta, joka selittää asiaa. Uskon pelityylien kehittyvän jatkossa erilaiseen suuntaan tiedon ja lajiosaamisen lisääntyessä. Tämä on luonnollinen kehityskulku, koska maassamme ei ole juniorista asti harrastaneita Padel-pelaajia. Tämä tulee pian muuttumaan nuorten innostuessa lajista ja valmennusmenetelmien kehittyessä.
Juniorivuosina harrastin aktiivisesti tennistä noin kymmenen vuoden ajan. Teini-iässä innostus tyssäsi, mutta parikymppisenä Padel astui kuvioihin. Peliä tuli kokeiltua ensimmäisiä kertoja vuonna 2012 Hernesaaren ulkokentillä. Laji pysyi kesäharrastuksena, mutta viimeisten muutaman vuoden aikana olen harjoitellut aktiivisesti ja opiskellut padelia enemmän. Kun kävin ensimmäisissä valmennuksissa ja kisoissa, laji avautui minulle paremmin ja ymmärsin miksi peli on niin suosittu. Padelissa yhdistyy niin monta hyvää elementtiä, jota varsinkin suomalaiset mailapeliharrastajat ovat kaivanneet.
Yritän kirjoittaa tähän blogiin kaiken sen, mitä olen pelistä oppinut. Padelin lyöntivalikoima on niin laaja, että niissä riittää harjoiteltavaa loppuelämäksi. Sijoittuminen kentällä ja pelin lukeminen ovat myös äärimmäisen oleellisia asioita. Parin kanssa toimiva tiimipeli, kommunikointi ja taktiikoiden sopiminen on myös erittäin tärkeää, jos haluaa voittaa kisoja. Yllättävää kyllä, koen Padelissa olevan myös samoja elementtejä kuin Snookerissa, jota silloin tällöin pelailen. Snookerissa oleellista ei ole ainoastaan pallojen pussitus, vaan se minne valkoinen pallo jätetään – eli mahdollisimman hankalaan paikkaan vastustajan näkökulmasta. Kilpatasolla padelissa voitetaan pisteitä harvoin yksittäisillä hyvillä lyönneillä. Pisteet ja voittotilanteet rakennetaan liikuttelemalla vastustajaa ja lyömällä pallo sinne, mistä vastustajan on hankala tehdä hyviä lyöntejä. Jätetään siis vähän hyviä vaihtoehtoja vastustajalle; aivan kuten snookerissa.
Tärkeää on toki myös terveenä ja kunnossa pysyminen, jotta padelista voisi nauttia mahdollisimman pitkään ja turvallisesti. Siksi haluan tuoda padeltiedossa esille myös kehonhuollon ja oheisharjoittelun merkityksen.
Hyviä pelejä!
– Henri
Yhteydenotot: padeltieto@gmail.com